Kuvataiteilija Irmeli Hulkon tm-gallerian näyttely on kuin synteesi taiteilijan viime vuosien keskeisistä maalauksellisista tavoitteista, jotka hän on jalostanut entistäkin harkitumpaan ja pohditumpaan muotoon.

 

Näyttelyn keskeisiä teemoja ovat liike ja erilaisten tilojen väliset suhteet. Niiden kuvaamisessa Hulkko on käyttänyt muun muassa kuvapinnan kuvitteellisia syvyysulottuvuuden asteita. Maalaukset on viritetty haastamaan katse. Katse ei kuitenkaan kamppaile jotain itsensä ulkopuolista vastaan. Se joutuu kohtaamaan ensimmäisen silmäilyn ilmiselvät oletukset maalauksen sisällöstä ja toteamaan niiden petollisuuden: tarkemmin katsottuna mikään ensin nähdystä ei enää tunnu pitävän paikkansa.

 

Teoksessa Higher Dimension liike käynnistyy maalauksen alalaidasta ja kiihtyy suurina ovaaleina, joissa läpäisevät ja tiiviit, lähes geometriset mutta taipuisat elementit vuorottelevat. Sen rinnalla Pivot points vangitsee puolestaan hetkellisesti maalauksen etualan tilassa kierteiset ja harsoiset muodot niiden horisontaalisella matkallaan. Foreshadow-maalauksensa Hulkko rakentaa kirjoitusmusteen väristen erilaisten läpinäkyvyyksien luomille tilailluusioille. Muste aivan kuin leviää vaihtelevin vahvuuksin alla olevan rakenteellisemman pinnan päälle. Mutta tässä katse erehtyy: pian on lähes mahdotonta varmasti sanoa, missä järjestyksessä eri pinnat syvyyssuunnassa ovat tai mitkä pinnat ovat liikkeessä ja mitkä pysähtyneet. Muutama terävä värialue antaa katseelle kiintopisteitä, jotka ovat välttämättömiä teoksen sisäiselle koheesiolle.

 

2010-luvulla Hulkko hyödynsi Taitoksia- ja Offbeat-maalauksissaan sarjallisuutta. Niissä kidemäiset monista usein läpäisemättömistä värielementeistä koostuvat rakenteet tuntuivat leijuvan monokromaattisen valon tai valottomuuden muodostamassa tilassa. Uusissa Dividers- ja Guides-sarjojen maalauksissa on viitteitä samoista rakenteista. Niissä rakenteellisuus kuitenkin taipuu hakiessaan paikkaansa epäennustettavasti käyttäytyvien huokoisten tai jopa avaruuteen viittaavien motiivien ristipaineessa.

 

Hulkon taiteen keskeiset teemat yhdistyvät Fracturing Space-teoksessa. Voimme nähdä teoksessa Offbeat-sarjasta tuttujen tiiviiden värikenttien viuhkan, joka asettuu tiiliseinältä vaikuttavan pinnan eteen. Viuhka näyttää repeytyneeltä. Tarkemmalla katsomisella repeytymä tuntuukin viittaavan katsojaa päin laajenevan tilan reunoihin. Samalla maalauksen syvyyslogiikka kääntyy.

 

Haastetun katseen hyväksyminen on katsomisen epävarmuuden sietämistä. Irmeli Hulkon maalauksia katsoessa epävarmuus ei ole uhka vaan jatkuvasti inspiroiva ominaisuus.

 

teksti Arto Jurttila

 

 

Kuvataiteilija Irmeli Hulkon näyttely Porvoon Taidehallissa on kuin pienoisretrospektiivi. Se kurottautuu vajaan kymmen vuoden takaisen laajan Offbeat-sarjan maalauksista aivan uusiin, tätä näyttelyä varten maalattuihin teoksiin.

 

Offbeat-sarjan teosten äärimmilleen keskitettyihin, särmäisiin ja väri-intensiteetiltään vaihteleviin muotoihin tiivistyy paljon oleellista Hulkon taiteesta. Maalausten keskeisiä kysymyksiä ovat tilojen ja pintojen väliset suhteet sekä niiden välinen liike. Leijuvatko muodot tai niiden osat taustan muodostamassa tilassa kuin avaruusalukset vai onko tausta pintaa, jonka takaisiin tiloihin päästään muodon tai sen osien kautta? Katse löytää tuttuja kuvioita tai kappaleita: kolmioita, suunnikkaita, kulmikkaita suppiloita ja kuutioita, jotka lävistävät toisiaan. Mutta juuri kun uskoo löytäneensä keskitetyn muodon jujun, tajuaa muodon mahdottomuuden: mikään ei olekaan aivan sitä, miltä se ensin näyttää. On aloitettava katsominen uudestaan, ja jälleen tarpeeksi tarkka katse löytää uuden mahdottomuuden tai tilallisen yksityiskohdan. Taiteilija on maalannut mahdottoman mahdolliseksi. Hän on vienyt katsojan yli totutun, johonkin kuvaamattomaan, uuteen ulottuvuuteen.

 

Suurikokoisissa maalauksissa näennäisen ilmiselvä ja ehdottoman mahdoton vuorottelevat ja keskustelevat keskenään. Taiteilija ilmentää näitä teemoja ovaaleilla, ympyröillä ja särmikkäillä muodoilla. Teosten suuri koko tehostaa niissä olevien tilojen vaikuttavuutta. Voimme melkein astua tutulta tuntuvaan kolmiulotteiseen tilaan huomataksemme, että tila ei tottelekaan arjen logiikkaamme. Se on samanaikaisesti ikään kuin monessa paikassa ja monessa suhteessa maalauksen toisiin elementteihin nähden. Tämä tulee hyvin esille esimerkiksi "Entrances"-nimisessä maalauksessa.

 

"Coverage Areas"- teos perustuu yhtäältä toisiinsa nähden monimuotoisessa suhteessa oleviin pintoihin. Samalla siinä näkyy taiteilijan työskentelyn jäljiltä laaja liike, joka tuo maalaukseen dynaamisuutta kompaktien pintojen rinnalle. Maalauksen oikeassa yläreunassa oleva vahva sininen johdattaa katseen teoksen pinnalta sen takana olevaan tilaan. Hulkko käyttääkin katseelle ja jopa keholle tuottavia häiriöitä houkutellakseen meitä pois tavanomaisesta.

 

Käyn katsojana Hulkon maalausten äärellä kummallakin puolella rajaa: näen tutun ja koen samalla selittämättömän, jonka tiedän kuitenkin olevan olemassa.

 

teksti Arto Jurttila

 

 

The exhibition of visual artist Irmeli Hulkko at Porvoo Art Hall is like a mini-retrospective, extending from the paintings of the extensive Offbeat series from just under ten years ago to entirely new works painted specifically for this exhibition.

 

The Offbeat series' extremely focused and edgy shapes that vary in colour intensity embody much of Hulkko's output. The key questions explored by the paintings are the relationships between spaces and surfaces and movement between them. Do the shapes or parts thereof float in a background space like spacecraft, or is the background a surface, with the shapes or parts thereof providing access to the space behind it? The viewer's gaze is drawn to familiar patterns and objects: triangles, parallelograms, angular funnels and cubes that intersect each other. But just when you think you have discovered the point of the focused shape, you realise the impossibility of the shape: nothing is quite what it initially seems. You have to start looking again, and if you look hard enough, you end up discovering yet another impossibility or spatial detail. The artist has painted the impossible possible. She has taken the viewer beyond the familiar into the indescribable, a new dimension.

 

The large-scale paintings alternate between the apparently obvious and the absolutely impossible, creating a dialogue between the two. The artist expresses these themes with ovals, circles and edgy shapes. The impressiveness of the depicted spaces is enhanced by the large size of the works. We can almost enter a familiar three-dimensional space, only to discover that the space does not adhere to our everyday logic. It seems to be in multiple places and in multiple relations to the other elements of the painting at the same time. The "Entrances" painting is an excellent example of this effect.

 

Meanwhile "Coverage Areas" is based, on the one hand, on complexly interrelated surfaces. At the same time, it exhibits the large movements of the artist's handiwork, providing the painting with a sense of dynamism alongside the compact surfaces. The strong blue in the upper right-hand corner of the painting steers the eye from the surface of the painting into the space behind it, serving as a great example of how Hulkko utilises elements that confuse your eyes or even your body to lure us away from the familiar.

 

Looking at Hulkko's paintings takes me to both sides of the veil: I see the familiar while simultaneously experiencing the inexplicable, which I nevertheless know to exist.

 

text Arto Jurttila

 

 

Maalaaminen on minulle sen hylkäämistä minkä luulen tietäväni. Teoksissani liikun koko maailmankaikkeuden mittakaavassa; kvanttifysiikan ilmiöistä yli ajan ja avaruuden. Näkyvän sijaan ammennan näkymättömästä, jostakin pakenevasta.

 

Työskentelyssäni olennaista on kokeilu, haparointi ja etsintä. Kuinka kuvata maailmaa, jota ei voi suoraan havainnoida? Sitä sisäistä tunnetta, joka on punoutunut vaikutelmaamme olemassaolosta.

 

Onko maalauksen keinoin mahdollista luoda illuusio, jossa aika ja aineen massa näyttäytyvät tunnistettavina? Tämä tila on minulle valon tapahtumapaikka, tiheys, jännite ja syvyys. Se on alati muuntuvaa liikettä, jossa hetket kuultavat toistensa lävitse, lomittuvat.

 

Pyrin tarinoiden tuolle puolen; rikkomaan lineaariseksikin koetun ajan rakenteen ja avaamaan hetkellisyyden syvyys-suuntaisesti. Avoimeksi jäävät kysymykset johdattavat omalakiseen todellisuuteen, jonka mieli ja merkitys eivät paljastu koskaan kokonaan.

 

 

Offbeat-sarjan maalaukseni ovat eräänlaisia olemassaolon kokemuksen kiteytymiä tai aikaprismoja. Tavoittelen niissä läpikuultavuutta, hetkellisyyttä; liikettä sisään ja ulos. Perspektiivivääristymien ja -limittymisien kautta etäännytän kokemuksen hieman surrealistiseen suuntaan. Tilakokemusta muunnellen aukeaa näkymä avaruudelliseen maisemaan, jossa myös painottomuus ja pimeys ovat läsnä.

 

Rakenteellisuus; geometriset muodot ja graafiset viivat ovat minulle vain väline tuoda näkymätön esille. Maailma näyttäytyy edes hetken kokonaisena vaikkakin hieman vinksahtaneena.

 

Suuremmissa maalauksissa näkökulma kääntyy toisinpäin: kidemäisen objektin ulkoapäin tarkastelusta siirrytään sen sisälle. Ikään kuin subjektin henkilökohtaiseen aistimaailmaan, jossa jokaisella on oma käsityksensä ympäröivästä todellisuudesta: ajasta, paikasta, tilasta ja valosta.

 

Pyrin valaisemaan näkymättömiin asioihin itseensä sisältyvää aikaa: merkityksien risteyskohtia, hetkiä jolloin asiat kohtaavat, ikuista muutosta tilasta toiseen.

 

 

Uusien maalausteni innoittajina ovat olleet taivaan tähdet. Katsellessani tähtitaivasta se ikään kuin katsoo takaisin, lävistää. Pohjimmainen yksinäisyyden ja pienuuden tunne valtaa mielen; siinä samassa olemassaolon, universumin kudelmaan kuulumisen riemu.

 

Antiikin ajoista tutut tähtikuviot olen purkanut osiin, paloitellut, lisäillyt, kääntänyt ylösalaisin ja peilikuviksi. Olen yrittänyt tyhjentää ne merkityksien ja mielikuvien maailmoista ja rakentanut ne sitten uudelleen johdonmukaisella muuntelulla ja sumealla logiikalla. Olen luonut ikään kuin alkutilasta vastaavuuksien järjestelmän. Tähtikartoissa tähtien sijaintia, kokoa ja kirkkautta symboloivat pisteet ja viivat muodostavat nyt toisenlaisia suljettuja ja avoimia tiloja.

 

Kaltaisuuksien leikki paljastaa aukkoja, etäisyyksiä ja välimatkoja johdattaen vieraisiin näkökulmiin; ajallisuuden rakennelmiin ja näkymättömän polttopisteeseen. Tuttu ja tuntematon kietoutuvat toisiinsa jättäen jälkeensä ihmettelyn olemisen paljaudesta, avaruudesta ihmisessä itsessään.

 

Pienemmät maalaukset ovat eräänlaisia valo-origameja. Väritaitokset muodostavat tilaulottuvaisuuksia, joissa kiteytyvät leijuva painottomuus, epävakaus, liike sisään ja ulos.