Maalaaminen on minulle sen hylkäämistä minkä luulen tietäväni. Teoksissani liikun koko maailmankaikkeuden mittakaavassa; kvanttifysiikan ilmiöistä yli ajan ja avaruuden. Näkyvän sijaan ammennan näkymättömästä, jostakin pakenevasta.

 

Työskentelyssäni olennaista on kokeilu, haparointi ja etsintä. Kuinka kuvata maailmaa, jota ei voi suoraan havainnoida? Sitä sisäistä tunnetta, joka on punoutunut vaikutelmaamme olemassaolosta.

 

Onko maalauksen keinoin mahdollista luoda illuusio, jossa aika ja aineen massa näyttäytyvät tunnistettavina? Tämä tila on minulle valon tapahtumapaikka, tiheys, jännite ja syvyys. Se on alati muuntuvaa liikettä, jossa hetket kuultavat toistensa lävitse, lomittuvat.

 

Pyrin tarinoiden tuolle puolen; rikkomaan lineaariseksikin koetun ajan rakenteen ja avaamaan hetkellisyyden syvyys-suuntaisesti. Avoimeksi jäävät kysymykset johdattavat omalakiseen todellisuuteen, jonka mieli ja merkitys eivät paljastu koskaan kokonaan.

 

 

Offbeat-sarjan maalaukseni ovat eräänlaisia olemassaolon kokemuksen kiteytymiä tai aikaprismoja. Tavoittelen niissä läpikuultavuutta, hetkellisyyttä; liikettä sisään ja ulos. Perspektiivivääristymien ja -limittymisien kautta etäännytän kokemuksen hieman surrealistiseen suuntaan. Tilakokemusta muunnellen aukeaa näkymä avaruudelliseen maisemaan, jossa myös painottomuus ja pimeys ovat läsnä.

 

Rakenteellisuus; geometriset muodot ja graafiset viivat ovat minulle vain väline tuoda näkymätön esille. Maailma näyttäytyy edes hetken kokonaisena vaikkakin hieman vinksahtaneena.

 

Suuremmissa maalauksissa näkökulma kääntyy toisinpäin: kidemäisen objektin ulkoapäin tarkastelusta siirrytään sen sisälle. Ikään kuin subjektin henkilökohtaiseen aistimaailmaan, jossa jokaisella on oma käsityksensä ympäröivästä todellisuudesta: ajasta, paikasta, tilasta ja valosta.

 

Pyrin valaisemaan näkymättömiin asioihin itseensä sisältyvää aikaa: merkityksien risteyskohtia, hetkiä jolloin asiat kohtaavat, ikuista muutosta tilasta toiseen.

 

 

Uusien maalausteni innoittajina ovat olleet taivaan tähdet. Katsellessani tähtitaivasta se ikään kuin katsoo takaisin, lävistää. Pohjimmainen yksinäisyyden ja pienuuden tunne valtaa mielen; siinä samassa olemassaolon, universumin kudelmaan kuulumisen riemu.

 

Antiikin ajoista tutut tähtikuviot olen purkanut osiin, paloitellut, lisäillyt, kääntänyt ylösalaisin ja peilikuviksi. Olen yrittänyt tyhjentää ne merkityksien ja mielikuvien maailmoista ja rakentanut ne sitten uudelleen johdonmukaisella muuntelulla ja sumealla logiikalla. Olen luonut ikään kuin alkutilasta vastaavuuksien järjestelmän. Tähtikartoissa tähtien sijaintia, kokoa ja kirkkautta symboloivat pisteet ja viivat muodostavat nyt toisenlaisia suljettuja ja avoimia tiloja.

 

Kaltaisuuksien leikki paljastaa aukkoja, etäisyyksiä ja välimatkoja johdattaen vieraisiin näkökulmiin; ajallisuuden rakennelmiin ja näkymättömän polttopisteeseen. Tuttu ja tuntematon kietoutuvat toisiinsa jättäen jälkeensä ihmettelyn olemisen paljaudesta, avaruudesta ihmisessä itsessään.

 

Pienemmät maalaukset ovat eräänlaisia valo-origameja. Väritaitokset muodostavat tilaulottuvaisuuksia, joissa kiteytyvät leijuva painottomuus, epävakaus, liike sisään ja ulos.